Näin suomalaisten pelaaminen muuttui vuonna 2023
  • Nettipelaamisen suosio jatkaa kasvuaan
  • Joka kolmas vastaaja pelasi ainoastaan digipelejä
  • Yleinen suhtautuminen pelaamiseen on muutoksessa

Suomalaisten rahapelaaminen on vähentynyt vuonna 2023, paljastaa Terveyden ja Hyvinvoinninlaitoksen (THL) tuore tutkimus. Vaikka 70% suomalaisista oli pelannut rahapelejä viimeisen vuoden aikana, oli selvää laskua näkyvissä vuoden 2019 tuloksista. Tutkimuksesta ilmenee, että kohtalaisen riskin tai ongelmapelaamisen tasolla oli 4,2 % vastaajista, mikä merkitsee noin 3% kasvua aiemmasta.

Netissä pelataan yhä enemmän

Erityisesti netissä tapahtuva pelaaminen on nostanut suosiotaan, sillä lähes joka kolmas vastaaja pelasi rahapelejä ainoastaan verkossa. Hieman yllättäen 45–59-vuotiaiden ryhmä pelasi eniten netissä.

Veikkauksen monopolin ulkopuolinen pelaaminen on pysynyt suhteellisen tasaisena, mutta silti noin 15 % vastaajista pelasi ulkomaisilla nettikasinoilla. Tutkimus osoitti myös, että rahapelaaminen on muuttunut yhä epäsäännöllisemmäksi ja suurin pelaajaryhmä, 45–59-vuotiaat, pelasi harvemmin kuin kerran kuukaudessa.

Vaikka keskimääräiset rahapelien kustannukset säilyivät ennallaan, vaihtelivat ne merkittävästi pelaajien aktiivisuuden mukaan. Tutkimukseen vastasi yhteensä 5 977 Manner-Suomessa asuvaa 15–74-vuotiasta. Vaikka rahapelien pelaaminen on vähentynyt, peliongelmaisten määrän kasvu ja muuttunut suhtautuminen pelaamiseen ovat huolenaiheita, joihin tulee kiinnittää huomiota tulevaisuudessa esimerkiksi vastuullisen pelaamisen kautta.

Lisää kasinouutisia: