Norjan monopolijärjestelmä kiinnostaa Suomea

Viime aikoina Suomen rahapelimonopoli on puhuttanut kansaa. Monopolille on yhä tänä päivänä puolustajansa, mutta samalla monopoli saa runsaasti kritiikkiä vanhanaikaisena järjestelmänä. Syksyllä 2022 Veikkaus itse nosti tapetille kiinnostuksen monopolin purkuun ja ratkaisuksi se ehdotti lisenssijärjestelmään siirtymistä. Tällä hetkellä Suomen lisäksi vain Norja ei ole siirtynyt lisenssimalliin, mutta Norjakin on pyrkinyt kehittämään omaa monopolijärjestelmäänsä.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että peliongelmien määrä olisi Norjassa puolittunut vuodesta 2019, ja Norjan monopolin mukaan norjalaiset pelaavat aiempaa vähemmän monopolijärjestelmän ulkopuolisilla rahapelisivustoilla. Samalla järjestelmä uskoo, että myös riskipelaamisen määrä olisi vähentynyt. Taustalla on Bergenin yliopiston tutkimus, joka koskee norjalaista rahapelien pelaamista. 

Norja pyrkii kehittämään monopolijärjestelmäänsä

Norja pyrkii tehokkaasti pitämään pelaamisen vain monopolin alaisilla pelipaikoilla. Monopolin asemaa on pyritty vahvistamaan muun muassa maksuliikenne estoilla, jolloin rahansiirrot ulkomaisten toimijoiden sivustoille ei onnistuisi. Samalla Norsk Tippingin ja laittomien rahapelien tarjoajien markkinointiin on pyritty puuttumaan kovalla kädellä. Tällä hetkellä rahapelien mainonta onkin vähentynyt tuntuvasti Norjassa. 

Rahapelien aiheuttamiin peliongelmiin on pyritty vaikuttamaan myös muilla tavoilla. Näihin kuuluu myös suomalaisille pelaajille tutut tappiorajoitukset, jotka määrittelevät pelaajalle mahdollisen tappiorajan rahapeleissä. Rajoituksia on olemassa sekä päivä- että kuukausitasolla. Tämä ei sinällään ole uusi ilmiö, sillä ulkomaisilla nettikasinoilla on ollut tappio-, talletus sekä istuntorajoituksia käytössä jo vuosien ajan. Nyt myös Suomen ja Norjan rahapelimonopolit ovat löytäneet rajoitusten tuoman hyödyn. 

THL on Suomessa harvoja instansseja, jotka ovat halukkaita pitämään monopolijärjestelmän toiminnassa, sillä myös hallituksen suurimmat puolueet ovat jo ilmaisseet tukensa muutokselle. Ei siis ihme, että sosiaali- ja terveysministeriön (STM) Veli-Mikko Niemi haluaa löytää väylän pysyä kiinno monopolissa. Niemi kommentoi asiaa: “Norjan tuore väestötutkimus osoittaa, että peliongelmia voidaan tuntuvasti vähentää monopolijärjestelmää kehittämällä. Suomessakin voitaisiin edetä siten, että ensin arvioidaan ja otetaan käyttöön uusia rajoituskeinoja ja katsotaan sen jälkeen, onko tarvetta muuttaa rahapelijärjestelmää”. 

On kuitenkin hyvä huomioida, että suomalaisten pelaaminen on jo siirtynyt suurelta osin ulkomaisille sivustoille ja Veikkauksen asema on jäänyt heikoksi. Veikkaus itse haluaa purkaa monopolin, sillä yhtiö on huomannut jäävänsä hiljalleen ulkomaisten nettikasinoiden jalkoihin. 

Yhä useampi pelaa monopolin pelejä

H2 Gambling Capital on arvioinut, että monopolin ulkopuolisilla rahapelisivuilla pelataan nykyisin vähemmän kuin aiemmin. Pelatun rahamäärän uskotaan laskeneen Norjassa 600 miljoonasta eurosta vain 200 miljoonaan euroon. Jos lukemat pitävät paikkansa, on Norja onnistunut suuntaamaan pelaajien huomion juuri monopolinsa alle. 

Sosiaali- ja terveysministeriön erityisasiantuntija Mari Pajula näkee tuloksissa positiivisen puolen ja kommentoi aihetta: “Yksi merkittävä kritiikki monopolijärjestelmää kohtaan on ollut se, että yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolelle hävitään sen vuoksi merkittävä määrä rahaa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että järjestelmän ulkopuolelle pelaaminen on Norjassa huomattavasti vähentynyt monopolijärjestelmää kehittämällä“

Norjan monopolin vaikutuksen suomalaisten pelaamiseen

Vaikka tällä hetkellä vaikuttaa, että monopolijärjestelmää voidaan pyrkiä vielä vahvistamaan, on tämä kuitenkin avoinna. Vuoden 2023 aikan Suomen rahapelimonopolin purkaminen on saanut runsaasti kannatusta eri puolueilta. Veikkauksen tulos on laskenut tasaisesti, eivätkä vuoden 2021 yritykset vahvistaa monopolia ole purreet. Tällä hetkellä onkin hyvin todennäköistä, että monopolista siirrytään lisenssimalliin vuoteen 2026 mennessä. 

Lisää casino uutisia: