Rahapelien mainonta kielletään Belgiassa
  • Rahapelien mainonta kiellettiin lähes kokonaan Belgiassa 1.7.2023
  • Mainontakieltoa on käsitelty myös oikeudessa, sillä kielto ei miellytä kaikkia
  • Sponsorointisopimukset puretaan asteittain vuoteen 2028 mennessä

Rahapelit puhuttavat ympäri maailmaa. Samalla kun netin rahapelien suosio on kasvanut, ovat useat tahot myös alkaneet vaatimaan parempia turvallisuustekijöitä pelaajia varten. Näihin kuuluu omalta osaltaan myös mainonta ja sen kieltäminen

Tällä hetkellä Belgia on ottanut käyttöönsä entistä tiukemman linjan, sillä heinäkuun alussa 2023 voimaan astui mainontakielto perinteisessä mediassa. Mainontakielto oli puhuttanut paljon, mutta Belgian ensimmäisen asteen oikeusistuin antoi lain astua voimaan kesäkuussa 2023. 

1.7.2023 astui voimaan Belgian mainontakielto

Kun mainontakieltoa alettiin ajamaan, ei se saanut osakseen ainoastaan suitsutusta, vaan myös runsaasti vastustusta. Maaliskuussa 2023 moni Belgian mediayhtiö ja urheilujärjestö ilmoitti taistelevansa mainontakieltoa vastaan. 

iGaming alaa seuraava EGR kertoi tuolloin, että Belgian audiovisuaalisen median liitto, Flemish News Media, We MEDIA ja LaPresse ovat lähettäneet avoimen kirjeen lainsäätäjille ja ilmoittaneet tyrmaavänsä lakiuudistuksen. 

Samalla Pro League sekä BeNe League pyysivät kiellon keskeyttämistä oikeusteitse. Sen lisäksi, että maan korkeintasoiset jalkapallo- ja jääkiekkoliigat ryhtyivät oikeudenkäyntiin, nostivat muut organisaatiot ja muut urheilujoukkueet 11 kannetta ympäri maata.

Tuomioistuin päätyi kuitenkin eri kannalle kuin Pro League ja BeNe League. Perusteluna oli, että urheilusponsorointimääräyksiä koskeva kielto astuu voimaan vasta vuonna 2027, joten järjestöillä olisi hyvin aikaa valmistautua tulevaan. 

Samankaltaisia päätöksiä tuomioistuimet tekivät myös muiden kanteiden kohdalla. iGaming alaa ahkerasti seuraava iGaming Business sivusto kertoo, että useat näistä kanteista vietiin Tournain tuomioistuimeen, joka lopulta ratkaisi kanteet yhtenä tapauksena. 

Tuomioistuin päätyi hylkäämään operaattori-urheilujoukkueiden liiton vaatimukset perustellen päätöstään sanomalla, että kuninkaallinen asetus tavoittelee legitiimiä yleisen edun tavoitetta.

Belgian oikeusministeri Vincent van Quickenborne kommentoi päätöstä seuraavalla tavalla: “Jokaisen on aika hyväksyä uusi todellisuus: 1. heinäkuuta alkaen rahapelimainonnan hyökyaalto maassamme päättyy.” 

Quickenborne myös jatkoi: “Heinäkuun 1. päivästä lähtien suojelemme vihdoin täysin useita peliriippuvaisia ​​pelaajia ja heidän perheitään sen tuhoisilta vaikutuksilta. Näillä toimenpiteillä suojelemme myös alaikäisiä sen normalisoivalta vaikutukselta.”

Millainen on Belgian uhkapelimainontaa koskeva kielto

1.7.2023  alkaen useimmat rahapelimainonnan muodot kielletään Belgiassa. Kielto koskee televisiota, radiota, ja painettua sanaa niin paperilla kuin verkossa. Belgiassa ei tehdä eroa kohdistamattoman ja kohdistetun mainonnan välille, ja myös henkilökohtainen mainonta on kiellettyä.

Vain minimaalinen mainonta sallistaan, mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että rahapeliyritykset saavat pitää nimensä ja logonsa sekä mainostaa omalla rahapelisivustolla. Lisäksi yritykset voivat hyödyntää sponsoroimattomien viestien sijoittamista sosiaalisen median tileille.

Vielä toistaiseksi rahapelien sponsorointi säilyy, mutta Belgian hallitus on kuitenkin asettanut myös sponsoroinnille vaiheittaisen kiellon. Kiellon mukaan niin stadionin kuin joukkueiden sponsorointi päättyy vuonna 2025 ja 2028.

Mainonnan kieltäminen mielessä myös Virossa

Myös Virossa aiotaan puuttua rahapelien mainontaan tiukalla otteella, sillä maan hallitus haluaa ehkäistä ongelmapelaamista. On hyvin todennäköistä, että koalitio hyväksyy uhkapelimainontaa koskevan lain. 

Virossa jo olemassa oleva rahapelilaki on hyvin rajoittava myös mainonnan kannalta. Tällä hetkellä mainontakielto on saanut kannatusta ja Viro haluaakin kulkea samaa yhtenäistä linjaa myös muiden EU-maiden kanssa.  

Tällä hetkellä kolikkopelien, pokerien ja muiden kasinopelien sekä kasinobonusten mainonta on sallittua vain esimerkiksi rahapelipaikkojen sisällä, kansainvälisissä satamissa ja lentokentillä. Mainonta on sallittua myös näiden vieressä olevissa rakennuksissa sekä nettikasinoiden ja vedonlyöntisivujen sivustoilla ja pelaajaan tilaamissa kampanjaviesteissä.

Lisää casino uutisia: