Sisäministeriön selvitys monopolin purkamisesta aiheuttaa keskustelua
  • Veikkauksen rahapelimonopoli aiotaan purkaa vuoden 2025 loppuun mennessä
  • Lisenssimallin esiesitys ei saanut kiitosta operaattoreilta, poliitikoilta tai Veikkauskselta

Suomi on kohissut nyt noin vuoden ajan, kun rahapelimonopoli Veikkaus ilmoitti elokuussa 2022 haluavansa purkaa monopolin ja siirtyä lisenssimalliin. Oli selvää, että Veikkaus ei enää kyennyt kilpailemaan ulkomaisten rahapeliyhtiöiden kanssa nettipeleistä. 

Vaikuttaa siltä, että Veikkauksen rahapelimonopoli tulee liki täydellä varmuudella tiensä päähän viimeistään vuoden 2025 loppuun mennessä. Näin päättyisi siis jopa 80 vuoden taival Suomen rahapelien yksinvaltiaana ja markkinat avautuisivat ulkomaisille toimijoille. 

Historiallinen muutos tuo mukanaan kysymyksiä

Keväällä 2023 syntyi monopolin purkua koskeva esiesitys, joka on jo saanut aikaan runsaasti keskustelua. Huomion se on saanut sekä lisessistä kiinnostuneiden rahapeliyhtiöiden että poliitikoiden parissa – mutta myös Veikkauksen puolella. 

Tällä hetkellä tilanne on vielä se, että suomalaiset pelaavat ulkomaisten rahapeliyhtiöiden sivustoilla. Näistä rahoista Suomen valtio ei tietenkään saa mitään, vaan rahamassat virtaavat maan ulkopuolelle.

Lisenssijärjestelmän tavoitteena on, että myös ulkomaisilla sivustoilla pelaaminen olisi mahdollista Suomen viranomaisten valvonnan alla. 

Pelkona on, että esiesitys menisi sellaisenaan läpi ja sen tavoite jäisi saavuttamatta. Näin ollen riskinä olisi, että Suomen valtio menettäisi tuloja, pelaaminen ulkomailla jatkuisi ja tietenkin peliongelmia ei voitaisi samalla tavalla pitää aisoissa. 

Muutoksessa haetaan mallia Ruotsista

Ruotsi on siirtynyt lisenssimalliin vuonna 2019 ja vuosien varrella lakia on pyritty muokkaamaan entistä toimivammaksi. Helsingin Sanomat kertoo, että Ruotsissa nettipelaamisesta 90 % tapahtuu lisensoiduilla sivustoilla, joka tulisi olemaan myös Suomen tavoitteena. 

Ruotsissa malli on saanut kiitosta niin valtiolta kuin rahapeliyhtiöiltä. Samalla rahapeliyhtiöt maksavat tuotoistaan veroa 18 %, mutta mainontaa ei ole rajoitettu liian tiukalla kädellä. Valtio puolestaan saa varoja sekä lisenssimaksuilla että verotuloina. 

Veikkauksen varatoimitusjohtaja Velipekka Nummikoski kommentoi: ”Veikkaus on kannattanut jo pitkään lisenssijärjestelmään siirtymistä, koska digipelaamisessa yhtiöllä ei ole enää aikoihin ollut monopolia. Jo noin 50 prosenttia kaikesta Suomessa tapahtuvasta digipelaamisesta valuu ulkomaalaisten rahapeliyhtiöiden kassaan”

Hän muistuttaa myös, että Veikkauksen intressi on saada suurin osa nettipelaamisesta lisenssin alle, mikä Ruotsissa on toiminut hyvin. Jotta lisenssimalli voi toimia hyvin myös Suomessa, tulee lisenssin ehtojen kuitenkin olla järkeviä ja houkuttelevia. 

Totuus on, että jos lisenssimallin ehdot eivät ole houkuttelevia rahapeliyhtiöiden mielestä, ei lisenssimallista tule olemaan hyötyä ja uudistus on hyödytön. Nummikoski huomauttaa, että esiesityksen perusteella ehdot eivät ole houkuttelevat edes Veikkauksen mielestä.

Veikkauksen monopoli on puhuttanut syksystä 2022 alkaen
1. Veikkaus aikoo sulkea osan pelisaleistaan
2. Rahapelimonopoli päättyy osittain – Yhden aikakauden loppu
3. Veikkaus haluaa nopean siirtymän lisenssijärjestelmään
4. Rahapelilaille kaksi vaihtoehtoa – lisenssit tai tiukennus
5. Veikkauksen monopoli purkautunee kokoomuksen vaalivoiton myötä
6. Lisenssimalli saa kannatusta yhä enemmän
7. Suomen rahapelimonopoli – Ilmassa muutosten tuulet

Lue lisää kasinouutisia: